Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaidea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahjaidea. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. joulukuuta 2010

Nameja herkkusuille






Muistan lapsuudesta suklaiset riisimuropallerot, joita tehtiin yhdessä äidin kanssa. Olin jo melkein menossa ostamaan kookosrasvaa, kun löysin Yhteishyvän sivuilta vähän erilaisen ja helpon kuuloisen reseptin riisimurokaramellien tekoon. Poikani suorastaan hyrisi ihmetyksestä ja tyytyväisyydestä, kun sai maistaa ensimmäistä. Melkoisia herkkupaloja ovat.

Riisimurotryffelit

Määrä: Reseptin mukaan 30 kpl. Itse tein pieniin karamellivuokiin sopivia palleroita, joten niitä taisi tulla reilu 40 kpl.

50 g margariinia
90 g vaahtokarkkeja
6 dl riisimuroja
Pinnalle
200 g tummaa suklaata

Sulata kattilassa margariini ja vaahtokarkit. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon riisimurot. Anna jäähtyä hetki, kunnes pystyt käsittelemään massaa. Pieni teelusikkakoko vaikeutti pallojen muotoilua, isompia on varmaan helpompi tehdä. Kuumana massa levisi käsiin tahmeiksi rihmoiksi ja irtomuroiksi, pikkuisen jäähtyneenä sain kokkareet pysymään paremmin koossa.

Pyörittele massasta pieniä palleroita. Kannattaa olla nopea, sillä kovettunutta massaa ei enää muotoilla muuten kuin lohkomalla.

Sulata suklaa mikrossa. (Paloittele pienemmiksi paloiksi ja sulata lautasella mikrosi tehojen mukaan pari minuuttia. Muista sekoittaa sulatuksen välillä, ettei kärähdä.) Pyörittele namut sulassa suklaassa haarukan tai grillitikun avulla ja siirrä ritilän tai leivinpaperin päälle kuivumaan.
Herkuttele.

torstai 11. marraskuuta 2010

Paperihelmiä


Väkersin vuosi sitten paperihelmiä melkoisen pinon. Silloin sain valmiiksi vain yhden korun. Nyt voisi kaivaa helmet taas esiin ja tehdä jotain pientä. Helmien tekoon löytyi ohje myös iki-ihanasta Strömsöstä.



Resepti helmeilyyn


Leikkaa pahvista sapluuna. Leveä pää esim. 1–2 cm, korkeus määräytyy materiaalin mukaan.

Leikkaa sapluunaa käyttäen useita suikaleita samalta sivulta, jotta saat monta helmeä samaa sävymaailmaa.

Aloita kiertämällä leveää päätä sukkapuikon ympärille ja levitä suikaleelle kevyesti paperiliimaa. Jatka paperin kierittämistä puikon ympärille, kunnes olet rullannut koko suikaleen helmeksi. Lisää tarvittaessa vielä liimaa kapeaan päähän, ettei helmi rullaudu auki. Tee samoin useita helmiä.

Lakkaa valmiit helmet decoupage-lakalla. Pujota helmet esim. rautalankaan, jolloin niitä saa lakattua useamman kerralla. Anna kuivua kunnolla ennen uutta lakkakerrosta. Toista käsittely, kunnes saat haluamasi kiillon helmiin. Mitä useampi kerros lakkaa, sitä kiiltävämpi lopputulos.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ukillekin oma



Perunapainanta sai jatkoa. Silitystä ja postitusta vaille valmis.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Isänpäivä


Teimme isälle t-paidan yhdessä lapsen kanssa perunapainantaa ja tekstiilitusseja käyttäen. Suunnitelmissa on tehdä ukillekin oma.