Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesiväri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesiväri. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. helmikuuta 2011

Akvarellauksen aakkosia



Lapsuudenkodista löytyi akryylilevyä ja lasiakin akvarellikokeiluihin. Heti hommiin keittiön pöydän ääreen! Tässä siis yksityiskohtaisempaa ohjeistusta viikonloppukurssilla oppimaani tekniikkaan.




Aseta akvarellipaperi levyn (akryyliä tai lasia) päälle (tässä Hahnemuhle 265 g/m2) ja sumuttele suihkepullosta kunnon vesikerros paperille. Anna levätä lätäkössä vähintään 3 min. Käännä paperi ja sumuttele taas likomäräksi. Anna paperin taas liota kunnolla. Toista käsittely vähintään 3 kertaa, kunnes paperi ei enää kupruile ja lepää tiiviisti levyn pinnalle.



Nosta levy pystyasentoon ja anna ylimääräisen veden valua pois. Voit myös levittää talouspaperia paperin päälle ja painella pintaa kevyesti kuivaksi. Älä hankaa!



Maalaa kuvaa vaaleimmista sävyistä alkaen ja käytä runsaasti vettä. Tässä vaiheessa pitää tietää mitkä kohdat jäävät valkeiksi (kirkkaimmat valokohdat), ettei niitä tarvitse kaivaa paperista esiin myöhemmin.








Anna värikerroksen kuivahtaa kunnolla niin lopputuloksesta tulee vesivärimäisen kevyt, eivätkä valokohdat ja raikkaat värit menetä loistoaan.

Jos ja kun paperi auttamatta kuivahtelee ja alkaa kupruilla kaiken odottamisen lomassa, niin sumuttele vettä paperin taustaan ja alle levyn pinnalle. Painele kevyesti, kunnes paperi taas oikenee.

Tähän kokeiluun tuli 5 värikerrosta ja aikaa vierähti kokonainen päivä värikerroksia kuivatellessa ja muutakin puuhaillessa.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vesivärihommia




Tulin akvarellitiiviskurssilta hiljaiseen kotiin. Yleensä iltapäivästä tähän aikaan on kotona hurja vilske. Mukavaa, että rauhallinen päiväni jatkuu vielä hetken.

Opin kurssilla paljon uutta. Mullistavin opetus oli, että akverellipaperia ei tarvitse pingottaa, vaan sen voi kostuttaa pleksin päällä perusteellisesti molemmin puolin (Suihkuta, anna levätä muutama minuutti, käännä, suihkuta, anna levätä. Toista 3 kertaa.), kunnes se ei enää kupruile ja maalaamisen voi hoidella siinä pleksin päällä. Paperi pysyy siinä tiiviisti, eikä karkaa mihinkään, vaikka maalaisi pystyasennossa. Mahtavaa! Lähden ensi viikolla pleksiostoksille!

Uutta opittua oli myös odottelu. Kun yksi kerros on maalattu, odotetaan kunnes pinta kuivuu seuraavaa värikerrosta varten. Työn alla oli eilen yhtä aikaisesti 6 harjoitelmaa ja tänään kaksi hieman suurempaa työtä. Eipä niistä kummoisia vielä tullut (siksi en näytä niistä kokonaiskuvia lainkaan...), mutta inspiraation tulva on valtaisa!

Jälleen kerran kävi niin, että varovaise(hko)n alun jälkeen iskin kaikki värit kehiin, enkä suinkaan pienesti ja sievästi. Mutta näin meillä - ekspressionismillä mennään.